Vihovuonteen kanava

Vihovuonteen kanava vuonna 2008.

Vihovuonteen kanava sijaitsee Heinävedellä Pohjois-Karjalassa. Yksisulkuinen kanava yhdistää Kermajärven Haukiveteen yhdessä Kerman ja Pilpan kanavien kanssa. Kanava on 250 metriä pitkä ja pudotuskorkeudeltaan 0,8–1,0 metriä. Kanava on rakennettu 1903–1905. Kanava kaivettiin Vihovuonteen kosken länsipuolelle Kaivannonniemen halki. Vuoden 1903 lopulla rakennustyöt alkoivat ja kivisulku rakennettiin syys-marraskuussa 1905. Rakennuskustannukset olivat kokonaisuudessaan 155 794 markkaa.[1]

Kanavalla on nykyään itsepalvelukanava. Kanavan etävalvonta suoritetaan Varistaipaleen kanavalta. Kanavasta voivat kulkea alukset, joiden suurin pituus on 31,2 metriä, leveys 7,1 metriä, syväys 1,8 metriä ja korkeus 9,5 metriä.[2] Kanavan sulkuportit ovat tyypiltään puurakenteisia salpausportteja tyhjennys- ja täyttöluukuilla. Tekniikaltaan ne ovat sähkömekaanisia.

Vihovuonteen kanavalta on kaukokäyttöyhteys noin kilometrin päässä alavirrassa sijaitsevalle Vääräkosken avokanavalle.lähde?

Vihovuonteen kanava on osa historiallista kansallismaisemaksi valittua Heinäveden reittiä.

Heinäveden reitin sekä Varistaipaleen ja Taivallahden kanavien käyttö- ja kunnossapitotehtävistä vastaa Väyläviraston urakoitsijana Arctia Meritaito Oy.[3]

Lähteet

  1. Suomen kanavat - Vihovuonteen kanava kanaler.arnholm.nu. Viitattu 17.9.2021.
  2. Vihovuonteen kanava Väylävirasto. Viitattu 17.9.2021.
  3. Kanavien käyttö ja kunnossapito - Arctia Oy arctia.fi.
Taajamat

Hasumäki (kirkonkylä) · Karvio · Kerma · Palokki · Sarvikumpu · Varistaipale · Vihtari

Kylät

Hevonlahti · Kansala · Karhilantaipale · Koivumäki · Kuittua · Kypäräjärvi · Lajunlahti · Lampu · Lepikkomäki · Malkkila · Niinimäki · Näätänmaa · Papinniemi · Pilppa · Petruma · Polvijärvi · Pyylinsaari · Pölläkkä · Raaminmäki · Rummukkala · Sappu · Sompasaari · Syrjä · Särkelä · Säynämö · Tetrivaara · Timonmäki · Vaaluvirta · Vahvalahti · Viitalahti

Nähtävyydet

Valamon luostari · Lintulan luostari · Valamon luostarin pääkirkko · Valamon luostarin talvikirkko · Valamon luostarin vanha kirkko · Lintulan luostarin kirkko · Heinäveden kirkko

Liikenne

Heinäveden reitti · Varistaipaleen kanava · Taivallahden kanava · Karvion kanava · Kerman kanava · Vihovuonteen kanava · Pilpan kanava · Koukunpolvi · Heinäveden rautatieasema · Syrjän rautatieasema · Vihtarin rautatieasema

Vesistöt

Kermajärvi · Juojärvi · Petrumajärvi· Iso-Vihtari

Muuta Heinäveteen liittyvää

Heinäveden historia · Vaakuna · Heinäveden Höyryvenhe Osuuskunta · Heinäveden Höyrylaiva Oy · Kermansavi · Heinäveden lehti