Antimonitrisulfidi
| Antimonitrisulfidi | |
|---|---|
 | |
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | 1345-04-6 |
| PubChem CID | 16689752 |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Sb2S3 |
| Moolimassa | 339,73 |
| Ulkomuoto | Kiteinen musta tai amorfinen punaoranssi aine[1] |
| Sulamispiste | 550 °C[1] |
| Kiehumispiste | 1 150 °C[1] |
| Tiheys | 4,12 g/cm3[1] |
| Liukoisuus veteen | Ei liukene[1] |
| Infobox OK | |
Antimonitrisulfidi (Sb2S3) on epäorgaaninen antimonin sulfidi. Yhdistettä käytetään muun muassa väriaineena, tulitikuissa ja muiden antimoniyhdisteiden valmistamiseen. Luonnossa antimonitrisulfidia esiintyy stibniittimineraalissa.
Ominaisuudet
Antimonitrisulfidilla on kaksi eri muotoa, jotka molemmat ovat huoneenlämpötilassa kiinteitä aineita. Kiteinen muoto on väriltään musta ja amorfinen antimonitrisulfidi on punaisenoranssia väriltään. Amorfinen antimonisulfidi muuttuu kuumennettaessa noin 200 °C:n lämpötilaan. Antimonitrisulfidi ei liukene veteen, mutta väkevät hapot, kuten suolahappo kykenevät liuottamaan yhdisteen. Se liukenee emäksisiin liuoksiin tai sulfidiliuoksiin muodostaen tioantimonaatti-ioneja (SbS2-) tai hapen läsnä ollessa tetratioantimonaatti-ioneja (SbS43-).[1][2][3][4]
Valmistus ja käyttö
Antimonitrisulfidia voidaan valmistaa kuumentamalla metallista antimonia tai antimonitrioksidia rikin kanssa. Teollisesti yhdistettä valmistetaan tyypillisesti kuumentamalla antimoniittimineraalia. Antimonitrisulfidia voidaan tuottaa myös antimonitrikloridin ja rikkivety- tai natriumtiosulfaattiliuoksen välisellä reaktiolla.[1][2][3]
Antimonitrisulfidia käytetään tulitikkujen päissä, ilotulitteissa ja yhdessä kloraattien kanssa nalleissa. Muita käyttökohteita ovat muun muassa lasin värjääminen rubiininpunaiseksi, metallisen antimonin ja antimoniyhdisteiden valmistus sekä väriaineena.[1][2][3]
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h E. M. Karamäki: Epäorgaaniset kemikaalit, s. 288. Kustannusliike Tietoteos, 1983. ISBN 951-9035-61-3.
- ↑ a b c Leon D. Freedman, G. O. Doak, G. Gilbert Long, Tariq Mahmood & Charles B. Lindhaal :Antimony Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 13.11.2013
- ↑ a b c Sabina C. Grund, Kunibert Hanusch, Hans J. Breunig & Hans Uwe Wolf: Antimony and Antimony Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 13.11.2013
- ↑ Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 765. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 9.11.2013). (englanniksi)
